Kirjan valitsemisesta ja lukemisesta

Oletteko koskaan miettineet miten valitsette kirjan luettavaksenne? Minulla on omat tapani. Jos minulla on aikaa vaellella kirjastossa - se nimenomaan on vaeltelua - harhailen hyllyjen välissä. Katse harhailee kirjojen selissä ja yleensä toisella kädellä kosketan kirjojen selkiä. En tosin samoja kirjoja, joita katson. Käsi etsii toisesta paikkaa, katse toisesta. Toisinaan jonkun kirjan selkämys pysäyttää. Se joko tuntuu tai näyttää erilaiselta ja pääsee lähempään tarkasteluun. Nimi, kansi, silmäys takakanteen. Silmäys sisälle, millainen on tekstin tiheys, fontti. Miltä itse teksti vaikuttaa.

Lapsena minulla oli rituaaleja kirjojen valitsemiseen. Toisinaan käytän niitä yhä. Asettelin kaikki lukemista odottavat kirjat eteeni ja laskin loruilla, minkä kirjan lukisin tai jättäisin pois. Kosketin kirjaa, luin ensimmäisen kappaleen... Saatoin vilkaista loppua ja lukea pätkiä sieltä täältä. Sisällysluettelo on myös olennainen apu valintatilanteessa. Lopulta yksi kirja vain nousee enemmän esiin. Siihen ei ole mitään selkeää syytä, se on vain tunne.

Tänään keskustelin lukemisesta ystäväni kanssa. Hän ei yleensä lue edes takakansia. Ihmettelin miten hän sitten osaa valita kirjansa. Kuulemma pelkkä nimi riittää. Hän myöskin kauhistui, kun kuuli, että saatan kesken kirjan lukea sen lopun tai selata sivuja eteenpäin nähdäkseni, mitä tapahtuu. En osaisi kuvitellakaan lukevani muuten. Enkä koskaan ole kokenut, että jonkin asian tietäminen etukäteen pilaisi lukukokemuksen. Päinvastoin. Niinhän se kuuluukin tehdä! Mikä sen jännittävämpää kuin kaikkein pahimmassa paikassa kurkata hieman eteenpäin ja todeta, että sankarit ovat turvassa ja jatkaa sitten huoletta lukemista ja selvittää, miten he selviävät pinteestä. Muistan miten Tarun sormusten herrasta ensimmäisen osan päättyessä en millään malttanut odottaa saadakseni tietää, miten Pippinin ja Merrin käy. Samoin tein, kun Sam ja Frodo jäivät pulaan Lukitarin luolaan.

Saatan myös hyppiä saman sivun sisällä. Lukea viimeisen kappaleen ensimmäisenä, sitten aloittaa sivun alusta, hypätä jo luetun kappaleen yli ja jatkaa seuraavasta. Tarina elää, mutta siitä muodostuu kokonaisuus.

Mieheni mielestä tapani on miltei pyhäinhäväistys. Kirjailija kun on tarkoittanut tekstin luettavaksi tietyssä järjestyksesä. Mutta minä luen siltikin kuten olen aina lukenut. Enimmäkseen järjestyksessä, mutta silloin tällöin kurkkien ja hyppien.

Kun kirja on sitten vihdoin valittu, lukemisen aloittamisessa olen myöskin hyvin tarkka rituaaleista. Toisinaan kirja aloitetaan ilman valmisteluita. Sopivalla hetkellä se tarttuu käteen, sitä aletaan lukea ja kun tulee aika keskeyttää väliin laitetaan jotain sopivaa, mikä sillä hetkellä on käden ulottuvilla. Se voi olla karkkipaperi, mainoksesta repäisty palanen...

Yleensä jos kirjan valintaan on kuitenkin käytetty hetki tai olen odottanut kirjan lukemista kauan tai aloitan suosikkikirjaani uudestaan alusta, haluan lukemisen aloittamisenkin olevan erityistä. Silloin minulla pitää olla sopiva kirjanmerkki käsillä jo aloittaessa, jotta sen voi laittaa valmiiksi toisen luvun kohdalle. Kirjanmerkinkin pitää olla jotenkin hienompi joko aivan oikea kirjanmerkki tai kortti. Lasten vaatteiden hintalapuista saa hienoja kirjanmerkkejä mm. Bamse aiheiset. Enää en taita kirjan sivujen kulmia, vaikka niinkin on joskus tullut tehtyä. Yleensä hienompi kirjanmerkki hukkuu luettaessa. Silloin kirja saattaa jäädä hetkeksi nurinniskoin pöydälle, mutta nopeasti hukkunut kirjanmerkki korvataan sillä sopivasti käden ulottuvilla olevalla paperinpalalla...